Vanhan loppu on uuden alku

Näin syksyisin kun vuosi alkaa olla lopuillaan miettii kaikkea sitä, mitä kuluvan vuoden aikana tapahtunut. Suuurimmat asiat mitä on tapahtunut, on että olen mennyt naimisiin elämäni miehen kanssa, olen saanut uuden sydän ystävän & matkustanut paikkohin joissa en ole ennen käynyt.

Uskon että ulkoisten asioiden lisäksi minussa on tapahtunut  myös sisäisiä muutoksia. Ainakin viime aikoina olen huomannut että olen tietoisesti yrittänyt olla entistä parempi ihminen. Sellainen ihminen mitä sisimmässäni haluan olla. Tällä en tarkoita sitä etten pyrkisi olemaan oma itseni, vaan päinvastoin entistä enemmän oma itseni omien arvojeni kautta. Minä haluan kohdella muita aina niinkuin minäkin haluaisin heidän kohtelevan minua. Haluan vaalia sitä mitä minulla on. Minä olen terve, minulla on ihana aviomies, ystäviä ja perhe. Meillä ei ole paljon rahaa eikä omaisuutta mutta pärjäämme hyvin, niillä rahoilla mitä meillä on. Mitä muuta voisin toivoa? Lasta tietenkin toivon koko sydämmestäni, mutta uskon ette se jonain päivänä vielä tulee luoksemme.

Kuitenkin olen joskus löytänyt itseni mielentilasta, jossa olen kateellinen ja vihainen jollekin ihmiselle, hänen saavutuksidtaan tai ulkonäöstään. En halua olla kateellinen tai katkera. Se on täysin ristiriidassa omien arvojeni kanssa.

Yhteiskunnassamme on paljon vertailua ja keteutta. Tämä johtuu, A siitä että emme pysty olemaan kiitollisia siitä mitä meillä on, B siitä että vertailemme itseämme jatkuvasti muihin, ja C emme osaa aidosti iloita toisten ihmisten puolesta, ja olemme erittäin huonoja kehumaan muita. 

Minulle on tärkeätä panostaa niihin hyviin ihmissuhteisiin mitä minulla on. Olen tullut siihen tuolokseen että mikään tässä maailmassa ei ole yhtä tärkeätä kuin hyvät ihmissuhteet. Ihan sama se on mikä ammatti tai miten paljon omaisuutta sinulla on, jos sinulla ei ole joku jota rakastat ja keneltä saatrakkautta samalla mitalla takaisin. Itseasiassa minulla on kaikki mitä tarvitsen. Minulla on rikas elämä

Tällaisia maanantai illan mietteitä tänään!

Rakkaudella Alina

Minun tuntini

Tämän päivän Hufvudstads bladetissa oli hyvä kirjoitus ajankäytöstä. Siitä sain idean kirjoittaa muutaman rivin tänne. Usein kuulee ihmisten sanovan että aika on rahaa ja että ihmisillä on niin kiire että heidän on vaikeata löytää kalenteristaan aikaa esimerkiksi rentoutumiselle ja ystävien tapaamiseen.

Mutta eihän se saisi olla niin, että minulla ja sinulla vain on aikaa mitä annamme pois? Kirjoitamme kyllä kalenteriimme minnoin meillä on pilates tunti, ystävän tapaaminen, lääkäriaika jne,  mutta unohdamme kirjoittaa millon meillä on OMA tunti, joka on vain ja ainoastaa minulle!

Ihmiset haluaisivat elää tässä hetkessä, mutta eivät usein kuitenkaan pysty siihen. Milloin olet viimeksi seisyt aivan paikallaa ja tuntenut miten tuuli vie sinun hiuksiasi sinne tänne, tai maannut paikoillasi ja nauttinut toisen ihmisen kosketuksesta? Monesti käy niin että kuin pitäisi rauhoittua miettii kuitenkin sataa muuta asiaa. Tämä on kuitenkin kyky jossa jokainen voi kehittyä jos atiivisesti harjottelee!

Minä olen jo jonkin aikaa aktiivisesti harjoitellut olla aidosti läsnä tässä ja nyt. Jos tapaan ystävää olen tehnyt tietoisen valinnan antaa  hänelle  omaa aikani. Tämä tarkoittaa sitä että olen läsnä ja kuuntelen häntä sen sijasta että näprään puhelinta juttelun ohessa, eli jakaisin aikani samaan aikaan monen muun ihmisen kanssa.
Pyrin myös siihen etten tekstaile tai soittele kokoajan kavereiden kanssa silloin kun haluan viettää aikaa mieheni kanssa. Silloin haluan antaa kaiken läsnäoloni hänelle. Aamuisin voin vain käpertyä miehen kainaloon ja nauttia hänen ihon tuoksustaan. Se on  nauttimista elämästä tässä ja nyt ihan parhaimmillaan!
 Viime aikoina olen myös koittanut keksiä omia juttuja mitä teen ihan yksin, minun oma aikani. Laitan puhelimen äänettömälle ja keskityn täysillä siihen mitä olen sillä hetkellä tekemässä.

Ensi yönä käännetään taas kelloja tunti taakseppäin. Tämä tarkoittaa periaattessa sitä että saamme ylimääräisen tunnin käyttöömme, mutta kuitenkaan emme.  Miten sinä haluaisit käyttää tämän ajan?

Rakkaudella Alina

Raskaus toiveita

Tänään on kulunut 8 kuukautta häistämme. Lähes yhtä kauan ollaan myös yritetty lasta. Niinkuin aikaisemmin kerroin minulla on todettu monirakkulaiset munasarjat jotka auheuttavat epäsäännöllisen kierron ja sen ettei kuukautiset tule joka kuukausti. Noin kuusi viikkoa sitten minulla lisättiin kilpirauhaslääkettä, tyroxinia kun arvoni olivat olleet niin korkeat...voi olla että nuo korkeat arvot myös vaikutti siihen etten voinut edes tulla raskaaksi

Olen  nyt syönyt 3 terolut kuuria, kierron säännölistämiseen. Kahden ensinnäisen kuurin jälkeen minulle tuli tyhjennys vuoto, mutta ei tästä kierrosta. Nyt toivonkin kovasti että olisin raskaana. Testiä en ole vielä uskaltanut tehdä, koska pelkään että petyn jälleen kerran...koska kierto on niin epäsäänöllinen en edes tiedä milloin kuukautisten pitäisi tulla. Olen tehnyt niin monta negatiivista testiä että pelkään etten koskaan saa sitä plussaa tikkuun :(

En kuitenkaan aijo menettää toivoa, jos en raskautunut tässäkään kierrossa. Uskon kuitenkin että kaikella on tarkoituksensa! Kyllä se vauva tulee sitten kuin on sen tarkoitus. Olen jo vaan niin malttamaton!!

Noin kolme päivää minulla on nyt ollut rintojen särkyä, joka ilmenee enimmäkseen iltaa kohden. Mitään muita oireita ei kyllä ole...Voisinko olla raskaana?

Olen tänään pohtinut miten yllättäisin mieheni sitten kun joskus saan sen plussan tikkuun?
Haluaisin kertoa asiasta jollain hauskalla tavalla. Mietin että tekisin hänelle raskausvatsa kakun tai jonkun hauskan paketin missä olisi vauvan vaatteita. Isi paita olisi myös aika hauska yllätys :)

Rakkaudella Alina

Kan vi vara glada för andra människors lycka?

Onni on kuin suudelma: se on jaettava jotta sen voi saada.

— Olivia Santoro
När vi får ett nytt jobb, hittar en ny kärlek eller åker på en rasa, vill vi gärna dela vår glädje med någon.  Vi delar gärna bilder på sociala median om exempelvis en romantisk middag med vår gulle, eller vår road trip med våra vänner. Delad glädje är ju dubbelglädje, eller är de det? Många gånger önskar vi,  att andra kunde vara glada för vår skull, då vi är glada och lyckliga men så kan vi ändå inte själva   vara glada för andras skull.
För entid sedan insåg jag att jag vill jobba med mig själv, för att bli bättre på att vara glad för andras skull. Det är ju inte bort från min egen lycka om jag delar  andras glädje, fast det nångång kan kännas så! Det var en lång tid som jag var arg på en person utan att hon hade gjort mig något illa.  Tvärtom hade hon velat få bättre kontakt med mig, och lära känna mig bättre, men jag gav klara signaler att jag inte vill ha så mycket kontakt med henne. 
 En dag bestämde jag mig för att jag ska ge henne en skjans. Jag insåg att problemet inte ligger hos henne utan hos mig själv. Nu har jag träffat henne oftare och vi har fått en bättre kontakt. Plötsligt är det som jag varit avunsjuk för hos henne mycket mindre. Det handlade altså till en stor del om avunsjuka. Jag kunde inte vara glad för det hon hade, utan tog det som ett hot mot mig själv på något sätt. Har insätt att om man klarar av och vara glad för andras framgångar och lycka, får man vara glad så mycket oftare!  
      Alina

Varför mår vi så dåligt när vi har det så bra?

Det som händer i värden påverkar oss bara genom det sätt på vilket vi väljer att tänka kring det
- Jonathan Haidt

Nutidens människor sägs vara allt olyckligare än tidigare, trots att levnadsstandarden exempelvis i norden är mycket högre än i många andra delar av värden. Fast vi har faktorer som hälsa, utbildning,ekonomi & jämstäldhet mår vi många gånger psykiskt sämre än många andra människor som synligt har det mycket sämre ställt. Vad kan detta bero på? En av orsakerna tror jag är den att vi inte har samma gemenskap och sammanhållning människor emellan som det funnits tidigare. Förr hjälpte man varandra mycket mer och hade tid att umgås med varandra. Nuförtiden är det vanligt att man har så bråttom hela tiden att man knappt hinner stanna upp och fråga hur den andra mår. Det är också viktigt att faktiskt stanna upp och lyssna på vad känslan bakom orden är.

Upplever att jag själv speciellt då jag insjuknade i min ätstörning, skulle ha önskat,att någon skulle ha kommit fram till mig o frågat "hur mår du egentligen?" och verkligen velat lyssna till vad jag svarar.
Upplevde många gånger att ingen märkte mig, inte fast jag många gånger måste ha sett mycket trött och ledsen ut. Tycker det berättar mycket om hur dagens människor fungerar. Alla tänker så mycket på sig o sitt att de inte hinner se människor de har runt omkring sig.

I maj 2009 fick jag komma in på en avdelning för personer med ätstörningar. Ungerfär en vecka innnan det hade en arbetskompis kommit fram till mig och frågat om han får krama mig, eftersom han upplevde att jag behövde en kram.Den situationen har stannat i mitt huvud som en väldigt betydelseful händelse. Det var första gången någon verkligen såg mig. Han märkte att allt inte var som det skulle vara. Denna underbara kille är idag min kära man. Han har med sin kärlek gjort mig minst 1000 gånger starkare. Utan honom tror jag inte jag skulle skriva det här idag.

Lyckan kommer inifrån oss själva. Vår egen inställning och våra egna tankar påverkar hur vi kan, eller inte kan känna lycka.
Har tidigare tänkt väldigt fula tankar om mig själv. Jag har sätt mig som oduglig och otillräcklig. Tankarna har gjort mig mycket sjuk.
Det bärande kraften hos mig, och den som säkert gjorde frisk var nog det att jag alltid, hur svårt jag än har haft det har haft ett litet litet hopp inom mig. Detta lilla hopp har gjort att jag orkat kämpa, fast det varit helt förjävligt tungt ibland..

Har insett att jag faktiskt  själv har makten över mina egna tankar!! Jag kan altid välja hur jag tänker om saker. Jag kan vara missnöjd och nedstämd  eller välja att se det positiva i det som sker. Jag får vara lycklig & tacksam över allt det fina jag har runt omkring mig.


Alina

Uskallatko hypätä? - syömishäiriöstä toipuminen

  


Minulle ulkonäkö ja muiden hyväksyntä on ennen ollut kaikki kaikessa. Millään muulla ei oikeastaan ollut mitään väliä, kunhan vain pitäisin itseni täydessä kontrollissa syömisen/syömättömyyden suhteen. Syömishäiriön ilmenemismuotoja ovat syömättömyys, pakonomainen liikunta, ahmiminen, oksentaminen ja kaikkea siltä väliltä. Niinkuin monet ehkä edelleen luulee syömishäiriön syy ei ole ulkonäkö eikä paino.  Se juurtuu paljon syvemmälle, monesti lapsuuteen&nuoruuteen. Kyse ei ole yhdestä yksittäisestä tapahtumasta, vaan se on monen ikävän kokemuksen summa. Kyse voi olla esimerkiksi hylätyksitulemisen kokemuksista ja yksinäisyydestä.

 Uskon että syömishäiriön toipumisvaiheessa on jossain määrin kyse uskaltamisesta. Uskaltamisesta valita toinen tie ilman sitä tietoa, että onko uusi tie parempi kuin edellinen? Jos on sairastanut syömishäiriötä pitkään ei ehkä muista edes sitä aikaa jolloin oli normaalipainoinen ja onnellinen. On mahdotonta toipua syömishäiriöstä jos ei uskalla luopua jostain vanhasta ja turvallisesta. Toipumiseen kuuluu että elää hetken, joskus pidempääkin ikäänkuin tyhjässä tilassa. On jättänyt jotain vanhaa taakseen mutta ei ole vielä saanut mitään uutta tilalle. On tavallaan rakennettava oma identiteettinsä täysin puhtaalta pöydältä. Se on hiton pelottavaa, ja välillä haluaakin palata siihen ns vanhaan turvalliseen olotilaan eli syömishäiriöön. Vanhaan palaaminen ei kuitenkaan johda  mihinkään muuhun kuin jatkuvaan pahaan oloon ja pitkittyneeseen sairaus kierteeseen.

 Osasto vuosi ja kaikki vuodet sen jälkeen on tehnyt minusta  etenkin henkisesti vahvemman ihmisen. Minä näen itseni sankarina, olen voittanut syömishäiriön 10-0!!! Suurin apu omassa paranemis prosessissa on ollut minun ihana mieheni. Uskallan väittää että hänen rakkautensa on pala palalta tehnyt minusta ehjän. Toinen suuri apu on ollut psykoterapia. Sen avulla olen saanut paljon työvälineitä ja uskallusta tarttua uusiin asioihin. Olen saanut paljon tukea mutta suurimman työn olen kuitenkin tehnyt ihan itse ja siitä voin kiittää vain ja ainoastaan itseäni

Rakkaudella Alina

Täydellinen mies?

Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 5 vuotta. Hän on ensimmäinen rakkauteni, ja  nykyinen aviopuolisoni. Menimme kihlohin tammikuussa 2013, jonka jälkeen  pohdin kovasti sitä voiko ensimmäinen poikaystävä todellakin olla se oikea!!? Vaikka olin kovasti odottanut kihlausta niin sen jälkeen minua myös pelotti suuri päätös naimisiinmenosta. Näin jälkeenpäin ajateltuna minusta oli hyvä että silloin pohdin ja kyseenalaistin asioita. Uskon että ison päätöksen edessä jokaisen on hyvä pysähtyä ja kuunnella omia tuntemuksiaan. Siihen tulokseen olen itse tullut että täydellistä parisuhdetta tai kumppania ei ole olemassakaan, vaan SE LUODAAN IHAN ITSE. Suhteen eteen pitää tehdä töitä! Jos suhteen peruspalikat ( luottamus, kunnioitus ja kaiken kantava rakkaus)on kohdillaan työn tekee mielellään

Olemme muutaman ystäväni kanssa puhuneet tästä aiheesta. Koska minulla ei ole kokemusta muista suhteista, on minusta hyvä kuulla muiden ajatuksia hyvästä parisuhteesta ja eri miesten eroavaisuuksista yms. Hyvä mies pitää aina naistaan numerona yksi elämässään. Tämä ei tarkoita sitä että oltaisiin kokoajan liimattuja toisiinsa, mutta joka asian kohdalla ajatellaan suhteen parasta. On tärkeätä että molemmilla on myös omat ysävät. Välillä parasta suhteelle voi olla että molemmat tekee erillään omia asioita, ja välillä taas on hyvä viettää aikaa vain kahdestaa. On myös iso etu jos on yhteisiä kavereri pariskuntia, jonka kanssa voi viettää aikaa. Hyvän suhteen edellytys on ehdottomasti luottamus. Pieni mustasukkaisuus kuuluu toki asiaan, mutta kun toinen alkaa kontrolloida toista ja määrää kenen kanssa saa viettää aikaa ja kenen kanssa ei niin silloin ollaan menty liian pitkälle.

Millon tietää sitten että on löytänyt sen oikean? Minun anoppini sanoi häissämme että "silloin tietää että on löytänyt sen oikean, kuin pitää itsestään toisen seurassa" minusta tämä oli tosi hyvin sanottu!


Tällaisia lauantai mietteitä tänään :)


Rakkaudella Alina